Etelärannikko kuittaa!

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä!

Ennen muuttoa pääkaupunkiseudulle kuulin useita versioita siitä, miten kauan aikaa menee sopeutumiseen.  Nopeimmat sopeutuisivat puolessa vuodessa, hitaimmat hakisivat paikkaansa jopa puolitoista vuotta. Olin valmis odottamaan ja painimaan sopeutumisen kanssa vuoden, mutta oikeastaan totesin oloni täällä varsin kodikkaaksi jo reilun puolen vuoden jälkeen. Viimeistään kesälomasta asti olen elänyt täällä arkea, mikä lienee syy kirjoittamattomuuteeni. Kuka nyt tahtoisi kuulla toisen arjesta?

Totesin varhain syksyllä 2011, ettei germaaninen filologia kiinnosta minua. Aloitin melko nopeasti suunnitelman kartoittamisen siitä, miten opintoni jatkuvat ja räävinkin kasaan perusopinnot pääaineestani, joten saan sen uuden pääaineeni myötä suoraan sivuaineeksi.

Mitä sitten tulee uuteen pääaineeseen? Hain keväällä luokanopettajakoulutukseen jääden 8 pisteen päähän opiskelupaikasta ja olin mukana suomen kielen sivuainekokeessa. Sivuainekokeesta sivuaineoikeuden sai 10 parhaiten kokeessa menestynyttä opiskelijaa - arvatkaa kuka oli yhdestoista! Nieleskelin pettymyksen kyyneleitä yliopistotätien edessä, mutta jo puolen tunnin sisällä olin kehitellyt suunnitelman B, jota nyt toteutan.

Suomen kielen perusopintoja kartutan avoimen yliopiston puolella, ja olenkin todennut opinnot jopa antoisiksi. Murrekurssilla päässä vilisi mahdollisia kandi- ja graduaiheita ja silmät hamuavat arkielämässäkin vapaaehtoisesti asioihin, jotka liittyvät omiin opintoihin. Tätä minä kutsun mielekkääksi opiskeluksi! Kielitieteen auf Deutsch heivasin siis toistaiseksi kokonaan sivuun pöydältä.

Lisäksi luen kotimaista kirjallisuutta, sillä maalini on tällä hetkellä äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyys ja pääaineeksi tahdon nimenomaan suomen kielen. Sivuainekokeeseen taas suuntaan keväällä paremmalla onnella, joskin minun täytynee myös hakea muihin yliopistoihin KELAn systeemin takia (= maisterivaiheen opintotukea ei saa ennen kuin kandi on tehty, ja kandiinkin on omat aikarajansa). Mikäli kaikki menee niin kuin suunnittelen, olen keväällä 2014 filosofian kandidaatti ja sen jälkeen suuntaan vaihtoon. 

Parhaimpina päivinä (joita on yhä enenevissä määrin) nautin siitä, että saan kuluttaa yliopiston käytäviä ja unohdan ajan kulun luennoilla niiden mielenkiintoisuuden vuoksi. Kirjallisuuden kursseillakin olen jopa kokenut välähdyksiä siitä, että kirjallisuus voi olla oikeasti kiinnostavaa. Tosin välillä vajoan turhautumiseen ja ahdistumiseen, kun kurssit näyttäytyvät myös kymmenien kirjojen kasoina ympäri kämppää. (Tykkään enemmän koota niistä torneja ja kauhistella niiden korkeuksia!) Eniten kuitenkin odotan sitä, että pääsen opiskelemaan opettamista, mikä minun kohdallani tulee vastaan vasta maisterivaiheessa. 

Lisäksi olen löytänyt paikkani opiskelijapiireissä; toimin yliopiston opiskelijaesittelijänä, eli olen yksi niistä, jotka ravaavat lukiossa puhumassa yliopistoelosta – ja se jos mikä on hurjan hauskaa!  Olen edistynyt asian esiintyminen kanssa pienoisesta esiintymisjännityksestä vaiheeseen, jossa tiedostan omia heikkouksiani esiintyjänä ja maltan tuskin odottaa, että pääsen puhetaidon kurssille ja iskemään näppini niihin!

-S

P.S. Kas näin huijataan itseä: nyt tuli taas lykättyä kirjallisuuden kurssin kirjaan tarttumista pienellä hetkellä!

Länsirannikko hengissä!

Hei-hej!

Yli yksi ja puoli vuotta opintoja takana, toivottavasti alle kaksi jäljellä. Syksy oli pitkä, kylmä ja rankka, mutta opettavainen ja näin jälkeenpäin ajateltuna erittäin hauska.

Oonkohan koskaan kertonut, mistä nää mun opinnot koostuu? Ensimäinen vuosihan oli perus- ja ammattiopintoja, eli opiskeluvalmiuksien hankkimista ja matkailu- ja ravintolapalvelutoiminnan perustaa. Tänä vuonna ollaan valittu suuntautumisvaihtoehto ja ollaan oikeasti syvennytty kunnolla alan hienouksiin ja salaisuuksiin. Kuten opetussuunnitelma hienosti sanoo, me harjoitellaan "tuottamaan ravintolaelämyksiä". Oleellista on myös, että me saadaan kaikki valmiudet perustaa oma yritys, eli meillä on oppiaineita, kuten henkilöstöresurssien ohjaus, budgetering och ekonomiplanering ja suullinen ja kirjallinen vaikuttaminen. Kolmantena vuotena on sitten jäljellä enää lähinnä johtamiskoulutusta ja tutkimustyötä, ja neljännen vuoden puoli vuotta menee sitten opinnäytetyötä kirjoittaessa.

Ekan vuoden lopussa tuntui, ettei vuoden aikana ole oppinut juuri mitään, mutta nyt vasta on alkanut käsittää, miten paljon huomaamattaan on oppinut. Enpä olisi pari vuotta sitten ylioppilaslakki päässä osannut sanoa "ei käy" opettajan ehdottamalle viinille, koska se ei yksinkertaisesti sovi yhteen 12 hengen banquet-tilaisuudessa tarjoiltavan kylmän alkuruuan kanssa. Puhumattakaan siitä, että liekittäisin ruokaa tai puhuisin äidin kanssa työoikeuslaista. Olisipa tuota hauska tehdä ruotsin YO-koekin uudestaan ja katsoa, miten se menee.

Tällä hetkellä meillä on menossa järjetön harjoittelupaikan hakurumba. Multa löytyy nyt CV ja hakemus NELJÄLLÄ eri kielellä. Ensi viikolla on ensimmäinen haastattelu Vaassa ja hiihtolomalla lähtään kavereiden kanssa porukalla Tukholmaan ja käytän siellä yhden päivän haastatteluissa juoksemiseen. Tarkoitus olisi siis, että oon töissä Vaassassa touko-kesäkuussa 7 viikkoa, ja saan vastaavan hoitajan pätevyyden, ja sitten heinä-syyskuun olen Tukholmassa ja opin kunnolla puhumaan ruotsia, jotta olisi helpompi tehdä töitä täällä rannikolla. Mutta jos ei Tukholmasta nappaa, niin... kait sitä pitää lähtä Balille, kuin surkeeta! ;)

Puuh, henki pihisee

Sillä välin kun eräs tähän blogiin kiinteästi liittyvä kaksikko seikkailee muilla mailla vierahilla, toiset odottavat kuumeisena (kirjaimellisesti) tapahtuman Opiskelijaelämä - osa 2 alkua kotimaan kamaralla. Voit kutsua mua kirjallisuudenopiskelijaksi. Toisin kuin taannoin olen uhannut, ei kaupunki ole vaihtunut mihinkään. Sen sijaan päivityksiä on tapahtunut asunnon ja mikä parasta - koulun suhteen. Kertaukseksi: sisäinen humanistini pisti kapuloita rattaisiin heti alkuunsa, kun tein väärän valinnan viime vuonna. Vaikka en välttämättä aina tietäisikään, mitä haluan, on yksi asia varma: tiedän, mitä en halua. Eikö se ole ihan hyvä alku? Lisäksi minulla on piintynyt tapa erottaa lauseenvastikkeita pilkulla.

Koetan pitää kiinni haaveiden hattarapilvistäni, vaikka luultavasti elämä tulee tarjoamaan lähinnä tavallisuutta ja keskinkertaisuutta. Vaikka tahtoisinkin vain kirjoittaa, minusta tulee luultavasti rakkaan äidinkielemme opettaja. Varasuunnitelma lienee se, joka määrittää pitkälti elämääni. Olen nostanut käteni pystyyn ainakin näennäisen antautumisen merkiksi kohdatessani todellisuuden. Sen luonne on erittäin kieroutunut ja katala, ja enimmäkseen se tuottaa pettymyksiä. Eräs sanoi, että olen puhdassydämisin ihminen, jonka hän tietää. No, se henkilö on ilmeisesti kyynistynyt. Reippaasti. Missähän välissä?

Asuinkaupunkini on näytellyt välillä hyviä puolia itsestään. Olen aidosti yllättynyt niistä. Osa tästä loukosta on sentään ilo silmälle. Ilmapiiri sen sijaan... Ehkä uusi asenteeni onkin vain jonkinasteista sosiaalista mukautumista vallitsevaan tunnelmaan? Ihmiset, jotka kävelevät kadulla vastaan ovat silti liian usein tuttuja aikaisemmista elämänvaiheista. Lisäksi minulle kelpaava kulttuuri makaa henkihieverissä tehohoidossa. Ai kuka täällä vaatii liikaa? Kenties kaiken negatiivisuuden takana koen vain tarvetta jonkinlaiseen yleiseen ylemmyydentunteeseen. Mene ja tiedä. En ole terapeutti, varsinkaan itselleni.

Koska syväanalyysi erinäisistä seikoista, jotka vaikuttavat tekijöihin a, n ja x ei kinosta kivikokoelmaanikaan, on parempi vaieta ja koettaa keksiä tekosyitä. Kuten aina loppukesästä, olen sairaana. Lisäksi henkilökohtaisen elämän myllerrys on jokseenkin kuluttavaa. Lisäksi planeetat pyörivät varmasti erityisillä radoilla ja pinkki näkymätön yksisarvinen on riidoissa lentävän spagettihirviön kanssa.

Odotukseni tulevaa sosiaalista elämää ja kattavaa verkostoitumista kohtaan ovat korkealla. "No en mä ton kaveri ainakaan halua olla." "Ja tarkemmin ajateltuna en varmaan tuonkaan." Tykkään ihmisistä ja silleen. Forever alone.  Jos lupaan itselleni osallistua tiettyyn määrään opiskelijatapahtumia, saanko ostaa voitonmerkiksi uudet kengät? Ja viitan? Ja pullon valkkaria?

Koulu alkaa noin viikon kuluttua. Olen valmistautunut. Ostin uuden kalenterin, kyniä, luentopaperia ja pinkin kansion. Olen jo tutustunut terveydenhoitosäätiön palveluihin, bussilinjoihin kodin ja kampuksen välillä sekä stalkannut sosiaalisessa mediassa. Voin kohta viimein tuntea olevani taas ihmisarvoinen yksilö, joka on toivottavasti vertaisessaan paikassa. Samaan aikaan jo mainittu kaksikko on juuri palannut saman valtion rajojen sisäpuolelle.

Kateellisen vihreänä ja stressiflunssaisena odotusta  jatkaen

- Lyijylintu -

Kesäkuulumisia!

Hej på er!

Kesäloma on alkanut ja sen loppukin häämöttää jo. Oon muuttanut kesäksi takaisin kotiin, sillä sain töitä samaisesta kahvilasta, jossa olin töissä viime kesänäkin. Toisaalta on ihanaa olla kotona perheen ja vanhojen kavereiden luona, mutta toisaalta taas kaipaan kauheasti omaa rauhaa ja omia rutiineitani. Myös kaupungin lyhyitä välimatkoja on ikävä, sillä on turhauttavaa olla aina kysymässä autoa vanhemmilta lainaan.

Ennen kaikkea ikävöin kuitenkin vaasalaisia ystäviäni. Kummallista, miten läheiseksi sitä voi vuodessa tulla! Yhden luokkakaverin kanssa olemme tulleet niin läheisiksi, että muutimme toukokuun lopussa tavarat saman katon alle. Päätös piti tehdä nopeasti, mutta yhden uudessa asunnossa nukutun yön perusteella ei kaduta yhtään! Aluksi epäröin hieman, sillä mietin, tuntuuko asunto, jossa luokkakaverini on asunut jo vuoden omalta. Kaikki epäilykset kaikkosivat kuitenkin sitä mukaa, kun omien tavaroideni määrä asunnossa lisääntyi. Nyt kun pohjoisessa ollessani kaipaan KOTIIN, en ajattele vanhaa kämppääni, vaan minun ja ystäväni yhteistä kämppää.

Tänään käytiin ostamassa yhtä sun toista kämppää varten. Mukaan tarttui mm. sohva, baarijakkaroita ja mikro. Ensi vuodeksi on siis tiedossa näillä näkymin vain kaksi huolenaihetta: kuinka pärjätä taloudellisesti, ja kuinka tulla toimeen kämppiksen kanssa, kun olemme yhdessä niin kotona, koulussa, kuin vapaa-ajallakin. Mutta eiköhän kaikki sutviinnu jotenkin, Lexi putoaa aina jaloilleen!

Kokoonnuttiin tänään koko opiskelijakolmion voimin Lyijylinnun "uudessa" kämpässä! Viime kokoontumisesta taisikin vierähtää jo puoli vuotta... Ruoka oli erinomaista, mutta seura vielä parempaa, ja saatiin raportoitua omat ja muidenkin asiat!

 Lasagne oli vallan makoisaa, tullaan syömään uudestaankin!

 Servieteistä oli moneksi! Tässä pupujussi...

 ...ja tässä lokki!

Scrabble time! Tiukassa taistossa ykkössijan jakoivat Lexi ja Lyijylintu, mutta ei Sikuriinakaan kauaksi jäänyt.

Tavataan pian Fetamaailmoissa!

Koulu, jossa ikkunat ovat korkeita, ja ovet niin suuria, että isompikin ego mahtuu sisään.

Välkommen till Vasa yrkeshögskola VAMK!

Omaista arkistoista en löytänyt kuvaa koulusta ulkoa, joten nappasin sellaisen JoJon blogista, tusen tack!

Kuva kolmannesta kerroksesta alas. Pääovi on alhaalla oikealla maton luona, ja portaat katutasosta alas vievät ruokalaan, VAMOK:n toimistoon yms.

 Korkeita käytäviä...

 ...isoja ja valoisia ikkunoita...

...ja (teko)vihreää! Jag gillar.

Opetuskeittiö (ja ATK-Lexin kuvankäsittelytaidot!)

Ja lempihuoneeni baariluokka!

Enää kolme päivää jäljellä ennen kesäloman alkua! Vuosi on kyllä hurahtanut hirveää vauhtia. Tulee kyllä kauhea ikävä Vaasaa, koulua ja kavereita, kun suuntaan kesäksi pohjoiseen.

- Lexi

Niinpä.

Nyt kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois vaikka näin: jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin.

Tove Jansson

Täten yritän sukeltaa mukaan opiskelijaelämään ja alkaa sosiaalisemmaksi.

-Siiv

[x] Vaasa

Kävin katsastamassa Lexin asumuksen ja sen ympäristön. Yleisvaikutelma: oli kovin söpöjä ja suloisia rakennuksia (sisälläni asuva pienenpieni taidehistorijoitsija yritti laittaa rakennustyyliä aikajanalle, mutta totesi, että tällä kertaa on tukeuduttava Wikipedian apuun), oli kovin jäistä ja oli kovin kivanoloinen kaupunki.

Aikaisemmin olin käynyt Vaasassa ajanut Vaasan läpi lapsena Wasalandia-reissulla. Muistikuvassani tuo länsirannikon kaupunki oli kovin pieni (yhden korttelin pituinen), ruma ja luotaantyöntävä. Nyt mielikuva on paljon positiivisempi. Kevät ei ole ehkä se imartelevin vuodenaika millekään kaupungille, mutta kyllä se Oulun lyö.

Raatihuoneen portaat olivat karanneet Tylypahkasta, keskusta oli osittain vähän ex-moderni, yliopisto näytti pimeällä huippumodernilta ja totesin, ettei se olisi ehkä hassumpi kaupunki asua.

Oli kiva nähdä Lexiä ja toista Vaasaan paennutta ystävää lukiosta, höpöttää turhia ja vaan olla.

Eilen matkustin perioditauon jälkeen vihdoin takaisin Helsinkiin ja ah – oma koti kullan kallis!

Vaikka tuhlasin tänään rahaa enemmän kuin oli varaa (en voinut vastustaa Pentikin poromagneetteja), totesin, että asiat ovat paremmin kuin hyvin ja askel oli treeninkin jälkeen varsin kepeä. On kesätyö, on tekemistä ja viihdyn jopa välillä koulussa.

- S