Asiaa on, paljonkin.
Uskonnonopettajani antoi joskus lukion ensimmäisellä pienen neuvon tai ohjeen, joka on jäänyt mieleeni. Opettaja sanoi, että jossain vaiheessa on hyvä elää yksin edes pienen hetken, jotta oppii pitämään itsestään huolta ja huomaa, miten toimii ja niin edespäin. Muistin tämän muuttaessani kotoa pois ja muistan sen edelleen ja voin todeta olevani melko pätevä ”aikuinen”.
Osaan tehdä ruokaa, haparoiden tosin. Olen joutunut huomaamaan, että ruoka pilaantuu ja leipäkin voi homehtua. Vaan ei kukaan ole seppä syntyessään tai ruoanlaiton ammattilainen jättäessään kodin täyshoidon, jossa pääkokkina parisen kymmentä vuotta on toiminut äiti.
Olen yllättävän siisti. Tai no. Ihmeellisen ahkerasti sitä tulee tartuttua imuriin, mopinvarteen (Mielestäni luuttuaminen on vain kauheaa. Se vain on.) ja tiskirättiin, kun on joutunut huomaamaan, etteivät roskat, pyykit ja tiskit kävele pois näkyvältä paikalta (niin kuin ne toisinaan kotona tekivät) itsestään sillä aikaa, kun itse syventyy tietokoneeseen.
Osaan käyttää pesukonetta. Ostaa ruokaa fiksusti. Hoitaa raha-asiani ja muut välttämättömyydet. Sopia vuokrasopimuksen ja hoitaa siihen kuuluvat taloudelliset murheet kuntoon yksin pääni sisällä. Vuokrasopimuksen, niin! Kerron siitä pian lisää.
Olen myös maailman paras vetelehtimään aamulla ja myöhästymään tahattomasti tai tahallaan. Tosin olen aina ollut tässä loistava. Läksyjen laiminlyönti on myös ollut liian helppoa tähän asti – sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Keittiössä kämppis harrastaa poikakaverinsa kanssa romanttisia illallisia kynttilänvalossa ja pianomusiikissa. Silloin yritän kovasti olla näkymätön ja hiljainen.
Kämpässä äänieristys toimii, mutta kämppien välillä ei. Naapurissa joku soittaa jumputijumpujumputi-musiikkia päiväuniaikanani. Tosin jos tarpeeksi väsyttää, niin ei sekään kamalan kauaa häiritse.
Keittiön lavuaarin kohdalla haisee pistävälle ja tiskialtaat ovat syöneet hur-jas-ti lautasia, purkkeja, ruokailuvälineitä, mukeja, laseja, paistinpannuja, puukkoja, leikkuulautoja ja jossain siellä syövereissä saattaa olla myös minun tiskirättini.
Kämpän vessapaperipolitiikka on minulle mysteeri.
Auringonvalo paljastaa sen likakerroksen, mikä keittiötä peittää.
Äsken keittiöstä soi jotain älämölöä, josta musiikki ei kamalasti huonommaksi voi mennä.
Jääkaapissa oleva pakastin on jäätynyt umpeen ja se tiputtaa vettä. Tip tip tip. Et haluaisi kurkistaa mikroaaltouuniin.
Niin. Soluelämä alkoi ottaa päähän pari viikkoa sitten, kun kävi ilmi, että voin muuttaa yksiöön halutessani. Halusinko? No halusin. Viikon päästä edessäni on toistaiseksi viimeinen yö solussa ja pääsen tekemään ruokaa milloin haluan ja vessa on tasan siinä kunnossa kuin tahdon.
Sulattakaa pakastin keskenänne! Hähää.
Siivis
P.s. Tahdon pohjoiseen.
P.s.2 Otsikko on aina ongelma. Tällä kertaa se kuitenkin ilmestyi itsestään, kun klikkasin otsikon kirjoituslaatikkoa. Oloni onkin mitä dinosaurusmaisin, sopivaa!
