Koetan pitää kiinni haaveiden hattarapilvistäni, vaikka luultavasti elämä tulee tarjoamaan lähinnä tavallisuutta ja keskinkertaisuutta. Vaikka tahtoisinkin vain kirjoittaa, minusta tulee luultavasti rakkaan äidinkielemme opettaja. Varasuunnitelma lienee se, joka määrittää pitkälti elämääni. Olen nostanut käteni pystyyn ainakin näennäisen antautumisen merkiksi kohdatessani todellisuuden. Sen luonne on erittäin kieroutunut ja katala, ja enimmäkseen se tuottaa pettymyksiä. Eräs sanoi, että olen puhdassydämisin ihminen, jonka hän tietää. No, se henkilö on ilmeisesti kyynistynyt. Reippaasti. Missähän välissä?
Asuinkaupunkini on näytellyt välillä hyviä puolia itsestään. Olen aidosti yllättynyt niistä. Osa tästä loukosta on sentään ilo silmälle. Ilmapiiri sen sijaan... Ehkä uusi asenteeni onkin vain jonkinasteista sosiaalista mukautumista vallitsevaan tunnelmaan? Ihmiset, jotka kävelevät kadulla vastaan ovat silti liian usein tuttuja aikaisemmista elämänvaiheista. Lisäksi minulle kelpaava kulttuuri makaa henkihieverissä tehohoidossa. Ai kuka täällä vaatii liikaa? Kenties kaiken negatiivisuuden takana koen vain tarvetta jonkinlaiseen yleiseen ylemmyydentunteeseen. Mene ja tiedä. En ole terapeutti, varsinkaan itselleni.
Koska syväanalyysi erinäisistä seikoista, jotka vaikuttavat tekijöihin a, n ja x ei kinosta kivikokoelmaanikaan, on parempi vaieta ja koettaa keksiä tekosyitä. Kuten aina loppukesästä, olen sairaana. Lisäksi henkilökohtaisen elämän myllerrys on jokseenkin kuluttavaa. Lisäksi planeetat pyörivät varmasti erityisillä radoilla ja pinkki näkymätön yksisarvinen on riidoissa lentävän spagettihirviön kanssa.
Odotukseni tulevaa sosiaalista elämää ja kattavaa verkostoitumista kohtaan ovat korkealla. "No en mä ton kaveri ainakaan halua olla." "Ja tarkemmin ajateltuna en varmaan tuonkaan." Tykkään ihmisistä ja silleen. Forever alone. Jos lupaan itselleni osallistua tiettyyn määrään opiskelijatapahtumia, saanko ostaa voitonmerkiksi uudet kengät? Ja viitan? Ja pullon valkkaria?
Koulu alkaa noin viikon kuluttua. Olen valmistautunut. Ostin uuden kalenterin, kyniä, luentopaperia ja pinkin kansion. Olen jo tutustunut terveydenhoitosäätiön palveluihin, bussilinjoihin kodin ja kampuksen välillä sekä stalkannut sosiaalisessa mediassa. Voin kohta viimein tuntea olevani taas ihmisarvoinen yksilö, joka on toivottavasti vertaisessaan paikassa. Samaan aikaan jo mainittu kaksikko on juuri palannut saman valtion rajojen sisäpuolelle.
Kateellisen vihreänä ja stressiflunssaisena odotusta jatkaen
- Lyijylintu -
