Etelärannikko kuittaa!

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä!

Ennen muuttoa pääkaupunkiseudulle kuulin useita versioita siitä, miten kauan aikaa menee sopeutumiseen.  Nopeimmat sopeutuisivat puolessa vuodessa, hitaimmat hakisivat paikkaansa jopa puolitoista vuotta. Olin valmis odottamaan ja painimaan sopeutumisen kanssa vuoden, mutta oikeastaan totesin oloni täällä varsin kodikkaaksi jo reilun puolen vuoden jälkeen. Viimeistään kesälomasta asti olen elänyt täällä arkea, mikä lienee syy kirjoittamattomuuteeni. Kuka nyt tahtoisi kuulla toisen arjesta?

Totesin varhain syksyllä 2011, ettei germaaninen filologia kiinnosta minua. Aloitin melko nopeasti suunnitelman kartoittamisen siitä, miten opintoni jatkuvat ja räävinkin kasaan perusopinnot pääaineestani, joten saan sen uuden pääaineeni myötä suoraan sivuaineeksi.

Mitä sitten tulee uuteen pääaineeseen? Hain keväällä luokanopettajakoulutukseen jääden 8 pisteen päähän opiskelupaikasta ja olin mukana suomen kielen sivuainekokeessa. Sivuainekokeesta sivuaineoikeuden sai 10 parhaiten kokeessa menestynyttä opiskelijaa - arvatkaa kuka oli yhdestoista! Nieleskelin pettymyksen kyyneleitä yliopistotätien edessä, mutta jo puolen tunnin sisällä olin kehitellyt suunnitelman B, jota nyt toteutan.

Suomen kielen perusopintoja kartutan avoimen yliopiston puolella, ja olenkin todennut opinnot jopa antoisiksi. Murrekurssilla päässä vilisi mahdollisia kandi- ja graduaiheita ja silmät hamuavat arkielämässäkin vapaaehtoisesti asioihin, jotka liittyvät omiin opintoihin. Tätä minä kutsun mielekkääksi opiskeluksi! Kielitieteen auf Deutsch heivasin siis toistaiseksi kokonaan sivuun pöydältä.

Lisäksi luen kotimaista kirjallisuutta, sillä maalini on tällä hetkellä äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyys ja pääaineeksi tahdon nimenomaan suomen kielen. Sivuainekokeeseen taas suuntaan keväällä paremmalla onnella, joskin minun täytynee myös hakea muihin yliopistoihin KELAn systeemin takia (= maisterivaiheen opintotukea ei saa ennen kuin kandi on tehty, ja kandiinkin on omat aikarajansa). Mikäli kaikki menee niin kuin suunnittelen, olen keväällä 2014 filosofian kandidaatti ja sen jälkeen suuntaan vaihtoon. 

Parhaimpina päivinä (joita on yhä enenevissä määrin) nautin siitä, että saan kuluttaa yliopiston käytäviä ja unohdan ajan kulun luennoilla niiden mielenkiintoisuuden vuoksi. Kirjallisuuden kursseillakin olen jopa kokenut välähdyksiä siitä, että kirjallisuus voi olla oikeasti kiinnostavaa. Tosin välillä vajoan turhautumiseen ja ahdistumiseen, kun kurssit näyttäytyvät myös kymmenien kirjojen kasoina ympäri kämppää. (Tykkään enemmän koota niistä torneja ja kauhistella niiden korkeuksia!) Eniten kuitenkin odotan sitä, että pääsen opiskelemaan opettamista, mikä minun kohdallani tulee vastaan vasta maisterivaiheessa. 

Lisäksi olen löytänyt paikkani opiskelijapiireissä; toimin yliopiston opiskelijaesittelijänä, eli olen yksi niistä, jotka ravaavat lukiossa puhumassa yliopistoelosta – ja se jos mikä on hurjan hauskaa!  Olen edistynyt asian esiintyminen kanssa pienoisesta esiintymisjännityksestä vaiheeseen, jossa tiedostan omia heikkouksiani esiintyjänä ja maltan tuskin odottaa, että pääsen puhetaidon kurssille ja iskemään näppini niihin!

-S

P.S. Kas näin huijataan itseä: nyt tuli taas lykättyä kirjallisuuden kurssin kirjaan tarttumista pienellä hetkellä!